Download PDF

Lyhyesti

Olen graafinen suunnittelija ja viestinnän ammattilainen, joka on myös julkaissut tieto- ja oppikirjallisuutta julkaisujen tekemisestä ja digitaalisesta kuvankäsittelystä. Erilaisissa opettajan ja kouluttajan tehtävissä olen toiminut lasten kuvataidekoulusta aina yliopistotasolle saakka. Verkko-oppiminen on yksi leipälajeistani. Suhtaudun kriittisesti digiloikkaan, mutta olen toteuttanut sitä käytännössä jo noin 20 vuotta ja näen sen välttämättömyyden kaikessa viestinnässä, myös oppimisessa. Kriittisyyden lisäksi olen siitä siis myös innoissani.

Opiskeluhistoriani sisältää viestintää, kasvatusta (opettajankoulutus) sekä taideopintoja. Suunnittelen ja toteutan grafiikkaa niin verkkoon kuin painettaviin julkaisuihin. Teen myös verkkopalveluiden konseptisuunnittelua. Edellä mainitun lisäksi pidän tärkeänä työkokemustani toimitustyöstä (kustannustoimittaja), kulttuuriprojektien tuottajan tehtävistä sekä markkinointisuunnittelusta.

Ymmärrän ihmistä ja konetta. Erityisinä vahvuuksinani pidän laaja-alaista viestintäosaamista sekä käytettävyyden, esteettisyyden/esteettömyyden [sic!] yhteyden tajua ja kykyä toteuttaa näitä käytännössä. Mielelläni myös konsultoin erilaisten palveluiden muotoiluunhankintoihinkäyttöönottoon ja kouluttamiseen liittyvissä asioissa: mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Eräänlaisena mottonani pidän sitä, että asioihin yleensä löytyy yksinkertaisempi ratkaisu kuin voit ikinä kuvitella. 

Työkokemus

Graafinen suunnittelu:

Logojen, liike- ja tuotemerkkien ja muun yritysgrafiikan suunnittelua eri yrityksille ja yhteisöille. Ulkoasusuunnittelua ja taittoa sekä printti- että sähköisiin julkaisuihin: kirjoja, lehtiä, esitteitä, web-sivuja, mainoksia, bannereita jne. Kuvituksia, grafiikkaa ja sarjakuvia lehtiin, kirjoihin, esitteisiin, mainosmateriaaleihin. Julisteiden, CD:n kansien, postikorttien sekä tiedotus-, esittely- ja markkinointimateriaalien suunnittelua eri tilaajille.

Asiakkaina mm. Uusi Suomi, Viitasaaren Kesäakatemia / Musiikin aika, Docendo, WSOY, Jyväskylän kaupunki, Opinkirjo (ent. Kerhokeskus), Jyväskylän Ammattikorkeakoulu, Jyväskylän Maaseurakunta, Tietotekniikan Tutkimusinstituutti, Viestintätoimisto Media Cabinet, Viestintäkoulutus Pedacom, Atena Kustannus, Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta, Viitasaaren kaupunki, Provinssoimaan-projekti sekä lukuisia muita yrityksiä, yhteisöjä ja esimerkiksi kulttuurialojen toimijoita.

Opetustehtävät:

Pekka Halosen akatemia. Graafisen suunnittelun lehtori 2003–2017.

Porvoon kaupunki, Peipon koulu. Luokanopettaja 2002–03.

Jyväskylän kaupungin kuvataidekoulu. Digitaalisen kuvankäsittelyn opettaja lv. 2001–02.
Opettajana kesäkursseilla 1990, 1991 ja 1992.

Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus. Kouluttajana 1999–2000.
(Aiheina mm. graafinen suunnittelu, opetus ja tietoverkot, kuvankäsittely; Tieto–Suomi-koulutus).

Jämsän yläaste. Kuvaamataidon opettaja 1995–96.

Jyväskylän Normaalikoulun ala-aste. Kuvataidekerhon opettaja 1990–1992.

Lisäksi lyhyitä sijaisuuksia eri kouluissa ja oppilaitoksissa.

Julkaistut kirjalliset teokset:

  • Julkaisijan käsikirja. WSOYPro, Docendo 2007 (456 s.)
  • Julkaisun tekeminen – Julkaisuntekijän peruskirja. (Yhdessä Juha Tarvaisen kanssa.) 1. painos Docendo 2001; 2. laitos 1. painos Docendo 2003 (444 s.)
  • Kuvittele! Opettajan materiaali. Teknolit 1999. (Kirja 139 s. + CD).
  • Kuvittele! Kuvankäsittelyn oppikirja. Teknolit 1998. (104 s.)

Toimitustyö:

Kustannustoimittajan tehtävät seuraavissa kirjoissa ja oppimateriaaleissa:

  • Kuusimäki – Rannisto: Salainen tietotekniikka (WSOY 2000)
  • Eskola – Iikkanen: BackUp – Atk-englannin oppikirja (Teknolit 2000)
  • Eskola – Iikkanen: BackUp – Opettajan materiaali (Teknolit 2000)
  • Ojala – Hyppönen: Surffaa! Internetin oppikirja (Teknolit 1999)
  • Ojala – Hyppönen: Surffaa! Opettajan materiaali (kirja + CD) (Teknolit 1999)
  • Peltomäki: Koodaa! Ohjelmoinnin oppikirja (Teknolit 1999)
  • Peltomäki: Koodaa! Opettajan materiaali (kirja + CD) (Teknolit 1999)
  • Haarala – Miinala – Vihervaara: Summaa! Taulukkolaskennan oppikirja (Teknolit 1999)

Projektinhallinta/tuottaja:

Teknolit, myöhemmin WSOYPro/Docendo, 1998–2000:
Tehtäviini kuului mm. kirjojen päällyksistä vastaaminen: suunnittelijoiden valinta ja ohjeistaminen, ulkoasun valvonta, painokontaktien ja -trafiikkien hoitaminen, kansitekstien toimittaminen ja markkinoinnin suunnittelu sekä markkinointimateriaalien laatiminen. (Ks. myös graafinen suunnittelu ja toimitustyö.)

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Jyrock 94 -festivaalin järjestäminen 1994:
Tehtäviin kuului ohjelmiston valitseminen, ohjelmasopimusten tekeminen, tiedottaminen, tapahtuman aikataulujen ja työntekijöiden tehtävien koordinointi sekä tapahtuman rahoituksen järjestäminen.

Yläkaupungin Yö -tapahtuman järjestäminen 1992, 1993 ja 1995:
Tapahtuman perustaminen ja sen järjestäminen kokonaisuudessaan: ohjelmiston suunnittelu, rahoituksen hankkiminen, tiedottaminen; yhteydenpito viestimiin ja esiintyjiin sekä yhteistyökumppaneihin; tapahtuman aikataulujen ja työntekijöiden tehtävien koordinointi sekä hallinnolliset tehtävät. 

Lisäksi melkoinen määrä erilaisia projektinhallintatehtäviä siellä, täällä ja tuolla. Myös spontaanisti. Voin auttaa,  jos korttitalosi on vähällä kaatua kaikista panostuksistasi huolimatta.

Näyttelytoiminta:

  • Galleria Tähtikirkas Yö, Jyväskylä. Toukokuu 1997.
  • Muu Galleria, Helsinki. Maalis–huhtikuu 1997. Pop-huone-näyttely, jossa installaatio-, video- sekä audioasioita.
  • Galleria Pinacotheca, Jyväskylä. Grafiikkaa (yhteisnäyttely). Toukokuu 1997.
  • Jyväskylän yliopiston kulttuurikavalkadi. Sarjakuvanäyttely. Maaliskuu 1997.
  • Varkauden Taidemuseo. Sarjakuvanäyttely. Marras–joulukuu 1996.
  • Artport – Kansainvälinen kesänäyttely, Viitasaari. Kesällä 1993. Pastellitöitä itkevistä taivaankoirista.
  • Keski-Suomen museo. Jyväskylän Taiteilijaseuran vuosinäyttely 1992. "Enkelin vene" ja "Saaressa".
  • Jyväskylän Taiteilijaseuran galleria. Syyskuu 1991.

Lisäksi pienempiä näyttelyitä Jyväskylässä sekä muualla Keski-Suomessa.

Koulutus

Jyväskylän yliopisto Kasvatustieteiden maisteri (1995)
Pääaineena opiskelin kasvatustiedettä luokanopettajan koulutusohjelmassa.
Erikoistumisaineitani olivat kuvaamataito (35 ov) ja puhe- ja ilmaisukasvatus (15 ov).

Luokanopettajan tutkinnon lisäksi minulla on myös kuvataideopettajan pätevyys.

Pro gradu -tutkielmani (Televisio viestintäkasvattajana. Nuorten uutis- ja ajankohtaisohjelma N.Y.T. kolmen lähetyksen valossa) tein viestintäkasvatuksesta. Arvolauseeksi gradusta sain Eximia cum laude approbaturin. Yksi ohjaajista oli journalistiikan laitokselta, ja hän totesi, että jos tätä ennen olisi tehty journalistiikan cumu, niin työ menisi journalistiikan laudaturista kirkkaasti. (Aloitin journalistiikan opinnot virallisesti vasta KM:ksi  valmistumiseni jälkeen.)

Olen siis opiskellut myös journalistiikkaa Jyväskylän yliopiston Viestintätieteiden laitoksella.

Limingan taidekoulu Kuvataidelinja 1987–88

Viitasaaren lukio Ylioppilas 1987
Ylioppilastutkinnon yleisarvosana: Laudatur.

Luottamustoimet

Jyväskylän kulttuuritapahtumien yhteistyön kehittämistyöryhmä 2001–2002.

Yläkaupungin Yö ry. Hallituksen puheenjohtaja 1992–1994 ja 2000–2003.

Yläkaupungin Yö ry. Hallituksen varapuheenjohtaja 1994–1999.

Jyväskylän Taide- ja tiedesäätiö. Neuvottelukunnan jäsen kaudella 1994.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta. Kulttuurivaliokunnan jäsen 1988–1995.

Kulttuurivaliokunnan puheenjohtaja 1992–1993. Ylioppilaskunnan hallituksen jäsen kaudella 1992.

Harrastukset

Musiikki (ks. esim. MySpace, Soundcloud), kirjat, metsissä ja vesistöissä liikkuminen, kundaliinijooga, oikeustieteen opiskeleminen, nettifoorumien ja -yhteisöjen ylläpito.

Työnäytteitä