Download PDF

Minusta

Olen 22-vuotias reipas, iloinen ja tunnollinen nuori nainen, jolla on ihmisiin ja asiakaspalveluun suuntautunut positiivinen asenne. Saamani palautteen mukaan minulla on hyvät vuorovaikutustaidot ja näin uskon itsekin. Opiskelen liiketaloutta erikoistuen kansainväliseen kauppaan, joten saan opinnoista työntekoa tukevaa taustatietoa ja asiantuntemusta. Opintojen osana ovat olleet yrityksen johtamiseen ja henkilöstötoimintoihin liittyviä kursseja, jotka ovat olleet erityisen kiinnostavia.

Sopeudun hyvin erilaisiin tilanteisiin ja työympäristöihin ja opin yleensä suhteellisen nopeasti talon tavoille. Nautin haasteista, mutta pidän myös rutiininomaisesta työskentelystä. Urani tässä vaiheessa ymmärrän hyvin, että opittavaa on paljon. Mielestäni kaikenlaiset uudet kokemukset rikastavat ja tuovat varmuutta toimintaan. Näitä odotankin eniten vuodelta 2016.

Koulutus

2013Present

Liiketalouden koulutusohjelma

Haaga-Helia
  • Erikoistuminen kansainväliseen kauppaan
  • Kansainvälinen markkina-analyysi (teimme ryhmän kanssa Finartelle (designmatto-yritys) markkina-analyysin laajentumisesta Saksan markkinoille)
  • International Marketing Project (teimme ryhmänä tutkimusta markkinoinnin edistämisestä Latimerialle (design alan yritys), jotta he saisivat parempaa näkyvyyttä Saksan markkinoilla ja jotta he löytäisivät sopivia markkinointityökaluja itselleen).
  • Hubitti-hanke (kyselytutkimus, jossa pyrittiin selvittämään nuorten omia käsityksiä ja ajatuksia siitä, missä asioissa he kaipaavat tukea miettiessään tulevaisuuden ammattiaan ja etsiessään opiskelupaikkaa).
  • COIL-projekti (Collaborative Online International Learning, teimme manuaalin valitsemallemme maalle nettisivun muodossa yhdessä Amsterdamin ammattikorkeakoulun oppilaiden kanssa)
  • Immigrants position in the Finnish working life - HRM approach (developmental assignment eli ns. harjoitus opinnäytetyö tästä aiheesta)
  • yrityksen johtamiseen ja henkilöstötoimintoihin liittyviä kursseja
20102013

Ylioppilas

Saarijärven lukio

Työkokemus

Jan 2016Present

(Harjoittelija)

Wilma Consulting Oy (suomalainen liikkeenjohdon konsulttitoimisto, henkilökunnassa 6 työntekijää & julkinen- ja suorahaku sekä auditointiprojektit pääalueita)
  • rekrytointiassistentin työt - haastatteluvaraukset, henkilöarviointien järjestelyt
  • rekrytointi- ja suorahakutoimeksiannoissa avustaminen, rekrytointihaastatteluihin osallistuminen
  • projektit (kuten sosiaalisen median hyödyntäminen yrityksen toiminnassa sekä rekrytointijärjestelmien tutkiminen ja henkilöstön toiveiden kartoittaminen siihen liittyen)
  • suoritan harjoittelun etänä Espoossa työkoneella ja puhelimella
  • töitä tarpeen mukaan
Mar 2016May 2016

Myyjä

Varuboden Osla Handelslag, S-Market Näsi
  • kassa
Jun 2015Jul 2015

Myyjä

Tokmanni, Saarijärvi 
  • kassa
  • puutarhaosaston myyjä (kassan käyttö myös siellä)
  • hyllyttäminen
  • inventaario
Aug 2014Nov 2014

Kassa & annostelu

HYY Ravintolat, Helsinki
  • pääruokien annostelu asiakkaille ja kassalla myynti
  • osa-aikatyö opintojen ohessa
Mar 2013Jun 2013

Myyjä

Kärjen Puutarha, Saarijärvi
  • kukkien ja kasvien hoito, myynti ja kassan käyttö sekä asiakaspalvelu
May 2012Jun 2012

Kiireapulainen

Kärjen Puutarha, Saarijärvi
  • kukkien ja kasvien hoito, myynti ja kassan käyttö sekä asiakaspalvelu
Jun 2011Jul 2011

Hyllyttäjä

K-Market Minttu, Saarijärvi
  • tuotteiden laitto hyllyille ja asiakaspalvelu
Jun 2010Jul 2010

Lastenhoitaja/avustaja

Pikku-Mäntylän päiväkoti, Saarijärvi
  • lasten kanssa olemista, auttamista & neuvomista eri tehtävissä ja leikeissä

Kieli

Englanti: vahva suullinen ja kirjallinen taito

Ruotsi: kohtalainen suullinen ja kirjallinen osaaminen

Ranska: alkeet

Espanja: alkeet

Muuta minusta

Kuntosali, lenkkeily, jooga, kutominen & virkkaaminen, laulaminen, terveelliset elämäntavat

Muu osaaminen

Henkilöauton ajokortti, hygienia- ja anniskelupassi

PowerPoint, Word & Excel